Suosituimmat digimarkkinoinnin työkalut pk-yrityksissä vuonna 2018

Elisan ja Suomen Yrittäjien teettämässä kyselytutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten digitaalisuutta vuonna 2018. Muiden digiasioiden ohella tutkimuksessa selvitettiin, mitkä ovat pk-yritysten suosimat digimarkkinoinnin välineet.

Kyselyyn vastasi 1091 yritystä, joista noin puolet oli yhden hengen yrityksiä. Sen mukaan lähes 70 prosenttia työnantajayrityksistä ja yli puolet yksinyrittäjistä on tehnyt vähintään kaksi tekoa digitaalisuuden kehittämiseksi edellisten kahden vuoden aikana. Kyselyssä mainittuihin digitekoihin kuuluvat esimerkiksi taloushallinnon tai asiakkuudenhallinnan sähköistäminen sekä digitaalisuutta hyödyntävien tuotteiden tarjoaminen. Yleisin digiteko oli kuitenkin digitaalisen markkinoinnin kehittäminen.

Yritykset panostavat someen ja hakukoneoptimointiin

Markkinoinnin digitalisoitumiseen oltiin tutkimuksen mukaan yleisesti tyytyväisiä. Työnantajayrityksistä digimarkkinointinsa toteutukseen erittäin tyytyväisiä oli 23 prosenttia ja tyytyväisiä 42 prosenttia. Yksinyrittäjillä vastaavat luvut olivat 26 ja 38 prosenttia. Melko tyytyväisiä oli työnantajayrityksistä 29 ja yksinyrittäjistä 31 prosenttia, eli epätyytyväisten määrä jäi muutamaan prosenttiin.

Yleisimmin hyödynnettävä digimarkkinoinnin kanava oli sosiaalinen media, jota 47 prosenttia työnantajayrityksistä kertoi käyttävänsä järjestelmällisesti markkinoinnissaan. Tutkimuksessa ei eritelty, onko kyse maksetusta vai orgaanisesta some-näkyvyydestä. Yksinyrittäjistä sosiaalista mediaa käytti järjestelmällisesti lähes yhtä moni eli 46 prosenttia. Tämän lisäksi noin 30 prosenttia pk-yrityksistä käytti somea satunnaisemmin.

Kotisivujen hakukoneoptimointi oli toiseksi suosituin digimarkkinoinnin väline. Työnantajayrityksistä 44 prosenttia ja yksinyrittäjistä 36 prosenttia kertoi tekevänsä hakukoneoptimointia järjestelmällisesti. Hakusanamainontaa puolestaan teki järjestelmällisesti 31 prosenttia työnantajayrityksistä. Erikseen sosiaalisen median kanavista oli nostettu Facebook, jota työnantajayrityksistä 30 ja yksinyrittäjistä 23 prosenttia käytti markkinointiin säännöllisesti. Myös kotisivujen kävijäseurantaa pidettiin tärkeänä välineenä.

Suurin osa Suomen pk-yrityksistä on selvästi huomannut digitaalisten kanavien hyödyt. Harvalla yrityksellä on siis enää varaa laiminlyödä digimarkkinointia.

Lähde: https://www.yrittajat.fi/sites/default/files/suomalaisten_pk_yritysten_digitaalisuus_2018.pdf

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Etsitkö lisää aiheeseen liittyviä viestejä?

TILAA UUTISKIRJE​

Rekisteröidy uutiskirjeeseemme saadaksesi viimeisimmät päivitykset.
Älä huoli, emme koskaan lähetä sinulle roskapostia