ActiveCampaign -markkinoinnin automaatio-ohjelma

Lisää soittovalmiita liidejä yritykselle

Yrityksen menestyksen kannalta toimivan markkinoinnin merkitys on kasvanut sekä teknologian kehityksen että sosiaalisen median myötä. Samalla myös sen tehokkuutta ja kohdennettavuutta ollaan onnistuttu lisäämään. Erilaisten käytettävissä olevan teknologian, alustojen ja ohjelmistojen ansiosta yritysten ja muiden toimijoiden on nykyään mahdollista automatisoida joitakin markkinointiin liittyviä toimintoja ja prosesseja. Markkinoijat käyttävät markkinoinnin automaatiojärjestelmiä yhteistyössä asiakassuhteiden hallintaan ja asiakastiedon hankintaan käytettävien järjestelmien kanssa. Onnistuneen mainonnan takaamiseksi sisällön tuotannon on oltava dynaamista, sillä oikean viestin on tavoitettava juuri oikea kuluttaja juuri oikeaan aikaan. Markkinoinnin automaatio myös edesauttaa markkinoinnin ja myynnin yhteistyötä poimimalla mahdollisia potentiaalisia asiakkaita myyntiedustajien näkyville.

Mikä on ActiveCampaign -markkinoinnin automaatio-ohjelma?

ActiveCampaign toimii kansainvälisesti jopa 170 maassa auttaen noin 150 000 erilaista yritystä markkinoinnissa. Sen avulla yritykset voivat luoda merkityksellisiä yhteyksiä sekä sitouttaa asiakkaita. Järjestelmällä on mahdollista luoda parhaita mahdollisia asiakaskokemuksia automatisoimalla erilaisia taustalla toimivia prosesseja, kuten esimerkiksi myynti-, mainonta- ja tukitoimia. Active Campaign:lla luodaan segmenttejä, yksilöidään asiakkaiden tarpeita. Active Campaign mahdollistaa koneoppivan, tehokkaan monikanavaisen viestinnän.

Järjestelmä avaa yrityksen käyttöön jopa satoja erilaisia automaatioita, jotka yhdistelevät sähköpostimainontaa, asiakassuhteiden hallintaa sekä tietysti markkinoinnin automaatiota. ActiveCampaignin avulla yritykset voivat tehostaa asiakaskokemustaan esimerkiksi yhdistämällä sopivan määrän ihmiskontakteja automaatioon, suunnittelemalla oikeat askeleet kuhunkin tilanteeseen, sulauttamalla yrityksen liiketoiminnan tueksi hitusen asiakastietoisuutta.

Markkinoinnin automaatiota on helppo lähteä toteuttamaan juuri ActiveCampaign- järjestelmällä, koska sen käyttäminen ei vaadi sen erityisempää tietoteknillistä osaamista. Järjestelmää voi kokeilla ilmaiseksi rajatun ajan, jonka jälkeen sen hinnoittelu kuukausi tai vuositasolla riippuu yrityksen kontaktien määrästä. Voit tutustua tarkemmin Active Campaign -järjestelmään heidän omilla sivuillaan.

ActiveCampaign -järjestelmää kehitetään aktiivisesti, ja se integroituu tänä päivänä saumattomasti useisiin eri järjestelmiin. Yleisimmät integraatiot tapahtuvat CMS- (esim. WordPress) ja CRM- (esim. Pipedrive) järjestelmiin.

Menestystarinat on ollut ActiveCampaign:n kumppani markkinoinnin automaatioissa jo vuodesta 2016 lähtien. Olemme käytettävissä, kun yrityksenne automatisoi myyntiään ja markkinointiaan.

Mitä on markkinoinnin automaatio?

Yrityksen on mahdollista automatisoida markkinointinsa säännöllisiä ja toistuvia prosesseja erilaisilla siihen tarkoitetuilla teknologisilla järjestelmillä. Markkinoinnin automaation ansiosta erillistä työntekijää ei tarvita lähettämään näitä, esimerkiksi viikoittaisia mainoksia tai muita markkinointi viestejä mahdollisille asiakkaille. Kallisarvoista työaikaa jää siis muihin tehtäviin.

Kun markkinoinnin automaatioon hyödynnetään tietokoneella toimivaa ohjelmistoa, saadaan kerättyä liiketoiminnan kannalta merkityksellistä dataa niin potentiaalisista uusista asiakkaista kuin jo useammin vierailleistakin kuluttajista. Tällaisia markkinoinnin automaatioon tarkoitettuja järjestelmiä on useita erilaisia, jotka jokainen toimivat vähän omalla tavallaan. Keskeinen periaate kuitenkin on luoda yrityksille mahdollisuus hyödyntää itseoppivaa teknologiaa asiakkaiden tavoittamiseksi.

Miten markkinoinnin automaatio toimii?

Sähköpostimarkkinointi lienee yksi yleisimmistä markkinoinnin automaation muodoista. Sen avulla voidaan muun muassa:

  • Tarjota lisätietoa yrityksestä potentiaalisille asiakkaille
  • Yksilöllistää sähköpostimarkkinointia juuri kyseiselle asiakkaalle sopivaksi
  • Hallita kampanjoita lähettämällä kerralla mainosviestin suurelle joukolle kuluttajia
  • Yrityksen on mahdollista välittää tietoa myynnin ja markkinoinnin välillä

Markkinoinnin automaatioon käytettävä järjestelmä kerää teknologiansa avulla esimerkiksi yrityksen verkkosivustolla vierailevilta mahdollisilta asiakkailta erilaisia tietoja. Kerätty data luokitellaan esimerkiksi demografisten tekijöiden mukaan erilaisten avainsanojen tai muiden tunnisteiden pohjalta. Dataa etsitään yleensä vierailijoiden koko matkan varrelta, eli kuinka he löysivät sivustolle ja minne he siirtyivät sieltä. Tekivätkö he ostoja sivustolla vai löysivätkö etsimänsä muualta?

Kerätty data auttaa järjestelmää koostamaan erilaisia viestejä kuluttajille esimerkiksi houkutellakseen ne takaisin ostoksille tai antamaan palautetta. Järjestelmä luo juuri kohderyhmälleen sopivaa sisältöä ja julkaisee sen sopivaan aikaan sopivassa kanavassa. Järjestelmän tietojen perusteella voidaan myös kasvattaa liiketoimintaa ja luoda uusia myynti- ja markkinointistrategioita.

Kenelle markkinoinnin automaatio sopii?

Koska markkinoinnin automaatiolla voidaan sekä tehostaa yrityksen tai yrittäjän markkinointia että lisätä sen näkyvyyttä, voidaan sanoa sen palvelevan, toimialasta ja koosta riippumatta, ihan kaikenlaisia toimijoita. Markkinoinnin automaatioita voidaan luoda useilla erilaisilla järjestelmillä, joiden hinnasto, laatu ja käyttötarkoitus voivat vaihdella laajalti. Siksi onkin hyvä tarkastella erilaisten järjestelmien, alustojen ja ohjelmistojen välisiä eroja ennen sellaisen hankkimista.

Hinnoittelu markkinoinnin automaatioon käytettävissä järjestelmissä määräytyy usein kahdella eri tavalla, joko kuukausittaisen tilauksen tai kuukauden aikana tehtyjen uusien kontaktien mukaan. Tarjonnasta löytyy myös erilaisia järjestelmiä niin B2B- kuin B2C-yrityksille. Jokaisella järjestelmällä on tietysti omat etunsa, toiset tuottavat dataa koko palvelupolusta, toiset keskittyvät enemmän esimerkiksi yksittäisten kampanjoiden tuotoksiin.

Mitä hyötyjä markkinoinnin automaatiossa on?

Paitsi että markkinoinnin automaatio irrottaa yrityksen työntekijöiden resurssit hetkellisesti toisiin tehtäviin, se myös lisää yrityksen näkyvyyttä ja kasvattaa myyntilukuja. Parhaimmillaan markkinoinnin automaatiossa on kyse markkinoinnin ja myynnin yhteistyön kehittämisestä. Markkinoinnin automaatiolla saadaan lähetettyä juuri oikeanlaisia viestejä juuri oikeille asiakkaille juuri oikeaan aikaan. Sehän tietysti on yksi ydin tekijöistä kaikelle toimivalle markkinoinnille ja myynnille.

Markkinoinnin on siis osuttava ajoitukseltaan juuri nappiin. Yrityksestä potentiaalisesti kiinnostuneeseen kuluttajaan on osattava kohdentaa juuri oikeanlaista viestintää, siksi markkinoinnin ja myynnin välillä on oltava toimiva yhteys. Kuten sanottu, markkinoinnin automaatiota tuottava järjestelmä kerää dataa, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi erilaisten myyntistrategioiden suunnittelemisessa. Tällaisten järjestelmien ansiosta voidaan esimerkiksi muistuttaa aiemmin yrityksen sivustoa selaillutta asiakasta palaamaan tyhjäksi jääneen ostoskorinsa äärelle kohdennettujen kampanjoiden siivittämänä.

Joitakin markkinoinnin automaation etuja:

  • Viestinnän osuva ajoittaminen
  • Helpottaa laadukkaiden leadien löytämisessä
  • Kerää erilaisia tietoja mahdollisista asiakkaista
  • Auttaa tehokkaan ja personoidun monikanavaista sisällön tuottamista

Etenkin pitkällä juoksulla ajateltuna yrityksen saamat hyödyt markkinoinnin automaatiosta peittävät mennen tullen järjestelmän hankinnasta johtuvat taloudelliset tappiot. Onnistunut markkinointi kasvattaa yrityksen liiketoimintaa lisäämällä näkyvyyttä ja myyntiä. Markkinoinnin automaatiolla voidaan ottaa ensiaskel kohti parempaa huomista.

Asiakasesimerkki – Luxury Collection Automobiles

Aikaa on säästänyt etenkin somepäivitysten automaatio. Jokainen uusi tuote julkaistaan nettisivujen lisäksi automaattisesti Facebookissa ja LinkedIn:ssä, jolloin ne saavat huomattavasti enemmän näkyvyyttä. Automaatioiden avulla myös kerätään tietoa verkkosivujen kävijöistä, mikä auttaa tuottamaan laadukkaita liidejä myyjille.

Yhteistyö on toiminut juuri niin kuin on pitänyt. Markkinointiin on saatu automaatiota ja se vielä kehittyy koko ajan! Miika Toivonen, Luxury Collection Automobiles

Saavuta tavoitteesi ActiveCampaign -markkinoinnin automaation avulla

Suunnittelemme yrityksesi markkinoinnin automaation palvelemaan tavoitteidesi toteutumista strategiasi ja toimialasi mukaisesti. Meiltä voit kysyä mitä vain ActiveCampagin:sta ja markkinoinnin automaatiosta. Vie myyntisi uudelle tasolle markkinoinnin automaation avulla.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Etsitkö lisää aiheeseen liittyviä viestejä?

TILAA UUTISKIRJE​

Rekisteröidy uutiskirjeeseemme saadaksesi viimeisimmät päivitykset.
Älä huoli, emme koskaan lähetä sinulle roskapostia